perjantai 14. syyskuuta 2007

Aurinkoiset torstaitreenit









Torstaina oli vaihteeksi poutapäivä joten olosuhteet olivat loistavat. Innokkaita nuoria ja heidän vanhempiaan (myös innokkaita) kokoontui Launeen radalle pujottelu, viesti, kikkailu ja hauskanpito harkkoihin. Hymyt ainakin olivat herkässä.
Vaikka nämä juniorit ovat käyneet vasta muutaman kerran yhteis harjoituksissa on taitotaso, ketteryys sekä luistinten hallinta kehittynyt aivan valtavasti. Jopa jokaisen harjoitus kerran aikana kehityksen voi havaita, hyvä niin. Ja aikuisten kehittyminen on ollut lähes yhtä huimaa, kankeat paikat vain vähän hidastaa menoa.
Ohessa muutamia kuvia torstailta. Viikon päästä jatketaan vielä kerran ulkona sitten alkavat sisävuorot.

Esa

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

TERVETULOA

Tämä on Lahden Luistelijoiden uuden uutukainen blogi. Täällä voit käydä lukemassa seuramme viimeisimmät uutiset sekä tulevat harjoitukset ja tapahtumat.